Olen nyt kaksi vuotta opiskellut lääketiedettä ja vuoden sen päälle tapellut opintojen kanssa pitämällä välivuotta.. Epäonnistumisen tunne on ollut päällimmäisenä, mutta viime aikoina olen alkanut miettiä josko kuitenkin olen vain väärässä koulussa. Alusta alkaen olen saanut tapella että saisin edes osan tenteistä läpi, kiinnostus opiskeluun on ollut nollassa. Ei minusta ehkä sittenkään ole yliopisto-opiskelijaksi..

Tänään tuli kutsu amk:n pääsykokeisiin. Ala on edelleen se sama, ammattinimike olisi kuitenkin lääkärin sijasta ensihoitaja. En oikein tiedä mitä ajatella. Onko se sekään sitten se mun juttu? Opiskelu olisi kuitenkin helpompaa, toivottavasti.. Tiedän kuitenkin noin miljoona syytä miksi pitäisi lukea itseni lääkäriksi. Ja yhden syyn miksi ei. On tämä elämä vaikeata.

Sannilla alkoi juoksut vajaa pari viikkoa sitten. Tosi ihanaa katsella, kun meillä näkyy olevan taas "poika nimeltä Peppi".. On se kumma miten tuon peräpää voi tuoksua niin ihanalle että menee tytöiltäkin pää sekaisin. Mun mielestäni kun se löyhkää aika lailla kuvottavalle. Lisäksi housut pitää ottaa pois jalasta aina yksin ollessa ja yöllä. Ja mikäs sen mukavampaa kun pikkuhousunsuojan repiminen mahdollisimman pieneksi silpuksi!! ARGH! Juuri äsken hinkkasin sitten kymmenisen veritahraa pois päiväpeitosta. On se niin mukavaa tämä koiranomistajan elämä! :) Toivon vain että Peppi ei innostuisi noista juoksuista niin kovasti että aloittaisi itsekin. Jää muuten agility taas kesken..

Tänään ollaan menossa taas kasvattajan luo trimmiin. Viikon päästä olisi sitten näyttely luvassa. Kasvattajalla on pieniä kokkelin pentuja siellä, voi että kun pääsee taas niitä rutistelemaan ja tuoksuttelemaan..! Mikä siinä onkin että pennut tuoksuu niin ihanalle, vaikka ne olisi kuinka pissin ja kakan ja kuolan peitossa.. ;)

Eilen oltiin taas Pepin kanssa treenailemassa. Mukavaa oli, ja minusta tuntuu että Peppikin alkaa ehkä pikkuhiljaa innostua ja tajuta mitä siellä oikein ollaan tekemässä. Ensi kerralla aiheena on haltuunotto, ja sitä pitäisi nyt kotonakin sitten harjoitella. Meillä nyt ei ole ongelmaa sen suhteen, kun Peppi ei ole vielä ihan niin innostunut että ei malttaisi minua kuunnella. Rengastakin harjoiteltiin pikkuisen irtorenkaalla taas eilen. Sitä voisi käydä harjoittelemassa tällä viikolla ihan oikeastikin. Jospa sekin pikkuhiljaa alkaisi sitten menemään.. :D

Koirat tappelivat taas eilen. Minä jo itkua väänsin kun mietin josko joudun vielä luopumaan jommasta kummasta. En käsitä miten koskaan voisin kumpaakaan pois antaa. Joku varmasti sanoisi että koiriahan ne vain ovat. Minulle ne ovat kuitenkin kuin lapsia. Ymmärrän sen että asetelma varmasti muuttuu kunhan saan ihan oikeasti omia lapsia, mutta tuskin niistä koskaan vähemmän tärkeämpiä tulee.

Tappelu alkoi koirapuistossa, olisiko syynä ollut joku risu josta Pepin piti murista Sannille. Sanni sitten tapansa mukaan hyökkäsi samantien päälle, ilman minkäänlaisia varoituksia. Saipa siinä sitten taas irroitella ne toisistaan. Pepillä on taas pää niin rahkalla että huh. Huomasin sitten illalla että Sannilla oli alkanut juoksut. Kiristäisivätköhän ne taas jotenkin välejä, en osaa sanoa. Pitää alkaa tosissaan miettiä tuon Pepin leikkauttamista, jos se vaikka sitä vähän tasapainottaisi.

Ainiin! Pepin kanssa aloitettiin maanantaina taas agility. Minusta se on tosi kivaa! Pepin puolesta en pysty sanomaan vielä oikein mitään. Putkesta se menee ihan mielellään, ja hypyt tuosta vaan, mutta muut esteet onkin sitten hieman hankalampia. En tiedä saanko sen ikinä menemään keinusta. Toivotaan parasta! :)

Maanantaina se sitten alkoi. Kauhulla olen sitä jo odottanut, kun koti kotona oli kaikki kipeänä sen jälkeen kun viimeksi siellä kävin. Maailman ikävin tauti! Kolmeen päivään ei mikään pysynyt sisällä, eilen söin vähän pitkästä aikaa. Eipä tuo vieläkään oikein mikään maistu.. :( 

Peppi täytti sunnuntaina 2v ja Sanni tiistaina 1v. Mamman pieni vauva on jo niin iso tyttö. Harmittaa kun molempien synttärit jäi juhlimatta, varsinkin Sannin merkkipäivänä jaksoin lähinnä työntää sitä pois päältä, kun pikkunen ois vaan halunnu olla lähellä. Kameran muistikorttikaan ei toimi että vois ottaa kuvat tytöistä edes näin jälkeenpäin. No, ens vuonna pidetään sit kunnon kemut! ;)

Ulkona on NIIIIN IHAANA ilma että voih! Kuivais vaan pian maa ettei tarviis Sannia olla pesemässä joka ulkoilun jälkeen..